Mainio lisuke esimerkiksi uunikalalle tai grilliruualle on tabbouleh-salaatti. Alkuperäisessä reseptissä käytetään bulguria, mutta couscous toimii mielestäni yhtä hyvin ja on nopeampi valmistaa
Ainekset noin yhdelle hengelle
0.5dl couscousia (kuivana)
0.5dl vettä
ripaus kasvisliemijauhetta
suolaa ja pippuria myllystä
oliiviöljyä
2 tomaattia pilkottuna
kourallinen tuoretta persiljaa
kourallinen tuoretta basilikaa, myös tuore minttu toimii
loraus sitruunamehua
kourallinen kalamata-oliiveja
pätkä kurkkua pilkottuna
Kiehauta vesi + kasvisliemi ja lisää kiehuvaan veteen couscous. Kattila pois liedeltä ja anna turvota kannen alla pari minuuttia. Rouhi mustapippuria ja suolaa ja sekoita loraus oliiviöljyä. Sekoita haarukalla, niin että couscousista tulee irtonaista.
Sekoita couscousin joukkoon pilkottu tomaatti, yrtit, pilkottu kurkku ja oliivit, loraus sitruunamehua ja kaikki sekaisin, ja ääntä kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti